70-luvun lopulla syntyneen perhepäivähoitajan arkea, ajatuksia ja kokemuksia.

sunnuntai 8. toukokuuta 2011

Pienet roskankerääjät

Osallistuimme omalla pienellä panostuksella valtakunnallisen "Suomi puhtaaksi päivässä" -tempaukseen perjantaina ja roskia kertyi jokaisen pussiin melkoinen määrä.  Kyllä siinä oli ihmettelemistä miten noin paljon roskia löytyi ja kuka kumma niitä oikein nakkelee.

http://www.suomipuhtaaksi.fi/

sunnuntai 1. toukokuuta 2011

Vappu=suomalaisen työn päivä


Ikkunaan täräytimme viikolla maalatut vappupallot ja teimme ne perinteiset vappuhatut, hyvä kaava löytyi perhekerhon sivuilta.  http://www.perhekerho.net/askartelu/juhlahatut.htm

sunnuntai 24. huhtikuuta 2011

Pääsiäiskirkossa

Kävimme lastenkirkossa keskiviikkona. Hetki oli rakennettu lapsille sopivaksi, lapset saivat heilutella palmunoksia ja liikkua laulujen tahdissa, oikein miellyttävä kokemus. Pappi osasi puhua lapsille selkokieltä ja taisi se vähän hassutellakin. Toivottavasti lapsille jää näistä hetkistä sellainen kokemus että kirkko on myös heidän tilansa, kirkossa lapsi saa olla lapsi, ottaa oman paikkansa ja tulla nähdyksi. Aina varmaan lausutut sanat eivät painu mieleen, mutta erityinen tunnelma kynttilöineen ja suurine kuvineen kirkon seinässä luovat ihan omanlaisiansa elämyksiä ja muistoja.  Kirkossa on pyhän tuntu.

sunnuntai 17. huhtikuuta 2011

pääsiäistouhut jatkuu

Palmusunnuntaiksi valmistettiin oksia, olikin kivat nuo sulat joissa oli rautalanka valmiina, ei tarvinnut teipin kanssa sohlata. Ikkunan koristelimme myös pääsiäisteemalla.

tiistai 12. huhtikuuta 2011

Pupujussikat


Pääsiäisen odotus on käynnissä. Kylvimme ohraa, joka nousikin tosi nopeasti ja kasvaa hurjaa vauhtia. Jogurttipurkkeihin huopapäällinen ja kartongista pupujussit.

lauantai 2. huhtikuuta 2011

Mistä tätä ruokaa oikein tulee

Olemme aloittaneet käsittelemään viikoittain erilaisten ruokien alkuperää, mistä ja miten ne oikein tupsahtavat ruokapöytään. Perhepäivähoidon huonona puolena joskus mainitaan ruokahuollon vaikeus, tai oikeastaan se miten lasten hoitoaikaa kuluu ruuan valmistukseen ja moni suosiikin ruuan valmistamista tai ainakin valmistelua muulla kuin työajalla. Näin teen toki itsekin osittain, mutta tässä asiassa on myös se positiivinen puoli: lapset näkevät miten ruokaa laitetaan, se ei tule itsestään ja siinä samalla voi tutustua eri raaka-aineisiin kun ottaa silloin tällöin lapsia mukaan.  Kaikki lapset eivät välttämättä näe ollenkaan kotonaan ruuan valmistamista  puolivalmisteiden käytön lisääntymisen vuoksi eli kannattaa käyttää hyväksi tätä mahdollisuutta myös kasvatustilanteena. Olen myös saanut havaita miten oudoimmatkin ruuat menevät paremmin kaupaksi kun niiden alkuperästä puhutaan ihan siinä ruokailutilanteessakin, kuten erilaisista muodoista ja väreistä. Ruokaahan lisäksi syödään myös silmillä eli siihen kannattaa kiinnittää huomiota.

Aloitimme kierroksen kaloilla, askartelimme myös kalat ikkunaa koristamaan. Hyvää materiaalia avuksi löytyy seuraavilta sivuilta  http://opetus.ruokatieto.fi/Suomeksi/Opettajat/Varhaiskasvatus/-_Kalan_reitti  Olen tulostanut itselle nuo reittitaulut, joiden mukaan voi lapsille kertoa ja lisätä siihen tarpeen mukaan mitä keksii. Nyt esim. pääsiäisen lähistöllä otamme tuon leivän reitin ja istutamme ohrasta rairuohon ja katsomme kuinka se sieltä nousee.

                                       juliste_kala

torstai 24. maaliskuuta 2011

Ammatit-peli

Hyvät pelit ovat kalliita, eikä oikein tahdo raskia näillä palkoilla aina ostaa, joten täytyy tehdä itse :D

Tässä pelissä on teemana ammatit ja erilaisten asioiden yhdistäminen niihin. Tein nyt aluksi tämän verran  mutta periaatteessa uusia ammatteja voi lisätä sitä mukaa kun yhdet on puhki pelattu ja osattu. Jokaiseen ammattiin liittyy kuusi pientä kuvaa ja peliä voi pelata yksin ja porukassa erilaisin variaatioin. Alustat ja pienet kortit ovat laminoituja eli pitäisi kestääkin hyvin. Löytyy lääkäri, siivooja, pappi, palomies, leipuri, roskakuski ja maanviljelijä.

                                       

tiistai 22. maaliskuuta 2011

KiLi


Viikko-ohjelmaamme tupsahti tällainen uusi kortti, lasten mielestä se on pässi ja hoitajan mielestä kili. Kili on alkujaan suunniteltu kielihäiriöisille lapsille ryhmäkuntoutusmuotona, mutta sopii sellaiseen ihan normilastenkin kanssa käytettäväksi. Toiminta sisältää nimensä mukaisesti kielellisiä  ja liikunnallisia osuuksia ja toiminta on hyvin leikinomaista ja hauskaa.
Aloitamme tuokion itse keksimällämme laululla joka lauletaan Ukko Nooan sävelin:

Nyt on aika leikin, liikun sekä tarinoiden
minun nimi **********, kuka sinä olet?
kerro mulle, kerro mulle, mikä nimes on?

torstai 17. maaliskuuta 2011

Nukketeatteria

Nyt meillä on ihan oma nukketeatteri. :D Isosta pahvipakkauksesta yhdistelin seinämän haaraniiteillä ja lasten kanssa koristeltiin.  Pysyy pystyssä kun laittaa laatikot molempiin nurkkiin. Olemme jo koekäyttäneet ja varmasti jatkamme tätä touhua, pitää vain hankkia/tehdä lisää nukkeja.  Ah miten mukavaa tempautua tarinointiin ja ex tempore tietenkin!

sunnuntai 6. maaliskuuta 2011

Vakavanha Väinämöinen


Kalevalan päivään tutustuimme onkimalla kortteja jotka olivat nurinpäin. Ensin tuli Lönrött, sitten reppu, sitten sukset, sitten kartta , sitten kirja ja lopuksi partamies. Näistä kehkeytyi Kalevanpäivän tarkoitus.  Ja tottakai, yritimme laulaa luikauttaa mutta varmaan olisi Väinämöinen aika helposti laulanut meidät suohon.
(Onkimiskortit tekee helposti haaraniiteillä tai laittamalla klemmarin kortin reunaan, nämä on lisäksi kontaktoitu)